20 x ?

Pidämmekö me jostain asioista vain sen takia, että muutkin pitävät? Saako sillä lisää arvostusta jos tykkää jostain SIISTISTÄ jutusta? Ei ehkä juuri siitä mikä on nyt in, vaan jostain pienemmän piirin jutusta. Että haluaa olla samanlainen kuin sen pienen piirin ihmiset. Vaikka kuitenkaan ei ehkä pidä siitä jutusta niin paljoa ITSE, haluaa vain kuulua siihen pieneen piiriin. Olla samankaltaisia kuin he? Mistä me oikeasti pidämme?

Keitä me oikeasti olemme? Olemmeko me? Miten määrittelemme itsemme?

Vai, luulemmeko me vain aina toisinaan löytäneemme itsemme? Jokaisen historiaan varmaan kuuluu uusista asioista tykkääminen ja samalla vanhojen jättäminen taakse. Onko vanhojen juttujen unohtaminen, jopa täydellinen hylkääminen hyväksi? Olisiko ollut parempi olla elämättä sitä vaihetta? Eikö siinä ollut mitään hyvää, mitään?

Onko tämä nyt se juttu, mistä tykkäät ja haluat elää sitä? Onko tämä nyt todellakin se kuka haluat olla? Luuletko että vielä muutat mieltäsi? Kuinka monta kertaa elämän aikana aiot muuttaa mieltäsi? Muuttaa itseäsi, vaihtaa olemustasi?


Soluttaudummeko me vain ympärillä oleviin ihmisiin, niiden pieniin piireihin ja juttuihin? Soluttaudumme, kunnes jokin alkaa tuntua hyvältä. Ja yksilölliseltä. Omalta jutulta.

Kahlaaminen

Lopeta ehtiminen
Lopeta ryhtyminen
Lopeta pelkääminen
Lopeta lopettaminen

Pikanen näppäsy Siron "Jee, ulos kakkimaan" -naamasta.

Tässä taas tassupesun jälkeinen "joko saa HERKKUJA?!" -naama.

Lopeta muistaminen
töistä luistaminen
muiden puheilla ratsastaminen
ja kaiken vastustaminen

Hammastahnaplaneettoja. Fluorirata!

Lopeta vihaaminen
Lopeta pelastaminen
Automaattinen mielipiteiden jakaminen

Hymiö

Mikäli asia on näin, että positiivisella elämänasenteella voi saavuttaa pidemmän elämän, miä en varmaan elä kauheen kauan. Välillä saa ihan oikeasti tehdä sen eteen töitä ettei hermostu jostain suhteellisen pienistä asioista. Tietysti on päiviä mitkä menee huonommin ja toiset taas paremmin mutta noin yleensä. Olisikohan impulsiivisella luonteella jotain asiaa siihen että vitutuskäyrä nousee välillä ihan uskomattoman nopeasti yli yhdeksään tuhanteen?

Äsken meinas vituttaa ihan äärettömästi että puhelun takia miun juuri paahtimesta tuleet kuumat höyryävät rinkelini ehtivät kylmettyä sen verran ettei levitteeni enää sulanut herkullisesti siihen päälle. Turhaa hedonismia, MÄSSÄILYÄ?

Mutta. Haluaisinko elää kauan? Silloin kun olisin 90, kalenteri näyttäisi vuotta 2079. Seittemänkymppisenäkin vuosi olisi 2059. Miul on jostain syystä sellanen kutina et noihin aikoihin alkaa tapahtua kaikkea jännittävää maailmassa mutta luulen että olis parempi jättää ne hulinat välistä.

Live angry, die young.

Tost noi, hauhauhau!
The Orb - Towers of dub

Alue

Miun uudet promarkervärit on ihania. Tajusin tota tehdessäni että kuinka monta vuotta oon missannu tussitöistä sen takia kun en oo koskaan omistanu hyviä tusseja. Mutta onneksi tilanne on nyt korjattu. Ne sulautuu toisiinsa eikä jätä ikäviä rajoja, vähän ku maalais vesiväreillä mutta helpommin.

Yks ilta hampaita pestessä huomasin että onpas hauska pikkutakku niskassa. Tykkään takuista kun ne elää omaa elämää ja kehittyy.

Ja kamomillatee on hyvää unilääkettä. Ostin sitä aika paljon, vähän ehkä häiritsevää koska muutenkin saan unta suhteellisen helposti. Unipöhnä on kuitenkin mukava olotila.

Suhteellisen inspiroitunut olo. Olisipa aikaa enemmän. Musiikkikin on ollut viimeaikoina hyvää, tekee miel jonnekin JORAAMAAN.

Meitä kaikkia askarruttava olemisen kysymys?

Fraktaalitaideteos pärisee telkkarista pimeässä nurkassa.

Takkuinen elämä on kaunista.

Totuuksia korkista?

'Kenelläkään meistä ei ole aavistustakaan
siitä, ketä minä olen;
siitä, ketä minä olisin voinut olla;
siitä, ketä minä tulen olemaan.

Kenelläkään meistä ei ole aavistustakaan siitä,
ketä te olette,
ketä te olisitte voineet olla,
tai ketä te tulette olemaan.



Saattaa olla, että me olemme meitä kohdanneiden tapahtumien summa
lisättynä perintötekijöidemme kiinteä momentti,
emmekä tällöinkään ole itsellemme, toiselle ja sitä seuraavalle piste johon kohdistaa,

vaan ainoastaan oletus.'

Ilman reseptii

Koska oon huono järjestelemään, oon sotkussa.

Ulkona kannattaa käydä, siellä on paljon katseltavaa.

Muistatko kun ulkona oli vielä vihreää?



Pitkospuita pitkin pohjolan viidakkoon:

Parvekkeelta löytyi myös eräs päivä joku harhailija. Vein sen ulos ja se lähti lentoon. Melko kaunis.

No biggie

Ajattelin täs joku päivä et kun kameraa tulee käytettyä kuitenkin jonkin verran että vois alkaa laittelee niitä jonnekin. Niitäkin mitkä ei oo aivan huikeimpia taideotoksia vaan vain valokuvia. Ei kaiken tarvii aina olla valmista ja parasta. Eihän sitä muuten koskaan kehity missään.



Ihana kamera. Miksi kirjoittaa jos ei ole mitään kirjoitettavaa?

Sitäpaitsi, eikö kuvia ole miellyttävämpi katsella kuin lukea tekstiä siitä mitä me kaikki tehdään joka päivä? Kuvia voi ihan itse katsoa ja miettiä, kuvat ei kerro kaikkea. On värejä ja muotoja. Ketäpä kiinnostaisi lukea kävinkö tänään kaupassa, töissä vai kenties siivosinko vessan. Ja oliko mulla minkäväriset sukat jalassa näitä juttuja tehdessäni.