torstai 9. toukokuuta 2013

Ilmaston lämpeneminen

Olen ollut ulkona t-paidassa! Yhtäkkiä onkin jo toukokuu. Niin se aika kuluu kun käy tehtaalla määkimässä loisteputkien valossa. Mutta mitäpä sitä valittamaan, massi liikkuu ja minä syön mitä haluan. Bääbää!

Olen myös onnistunut pitämään kaikki kasvini elossa koko talven ja hankkinut jopa uusia. Töistä otin mukaani pistokkaita, kolme, yksi on tunnistettavasti elossa multaansiirron jälkeen. Kasvien kasvun seuraaminen on jännittävää. Mieleni tätiytyy ennenaikaisesti. Mielenkiintoista, miten ne voivat kehittää uusia varsia ja lehtiä vain imemällä ravinteita juurillaan. Yksi kasveista jopa KUKKII. Miulla ei ikinä oo ollut huonekasvia joka kukkisi! Sen minä ostin kirpputorilta jonkun eläkeläismummon pöydästä, pieni pistokas.

Edes sisätiloissa kasvit ovat heränneet eloon, luonto on tänävuonna hieman laiska. Toivottavasti kesällä ehtii käydä nauttimassa auringon laskusta ja kuikan laulusta höyryävän järven tuntumassa. Ja miksei auringon noususta ja mato-ongellisesta. Ilman kenkiä.
















Kävin myös kirpputorilla ja ratkesin kalliisiin tauluihin, vanhoihin opetustauluihin. Mutta ne oli niin hienoja ettei voinut jättää sinnekään. Hintaa nosti HIEMAN parkkisakko mutta onneksi unohdusprosessi on hyvässä vauhdissa eikä vituta ihan niin lujaa enää.